Torstai 16.4.2009: Kyttäystä junassa

Juna Pekingistä 1371 kilometrin päähän Pjongjangiin lähtee kello 17.30 torstai-iltana. Tarkalleen ottaen koko junasta vain kaksi vaunua matkaa Pohjois-Koreaan asti, muut Pekingistä lähteneet jäävät Kiinan puoleiselle raja-asemalle Dandongiin, jossa mukaan liitetään myös Moskovasta tulleita vaunuja. Rajan toisella puolella Sinuijussa mukaan tulee puolestaan maan sisäiseen matkailuun tarkoitettuja korealaisia vaunuja.

Pekingissä tunnelma on jännittynyt, sillä todennäköisesti saamme vaunuumme seuraksi pari kappaletta innokkaasti tuttavuutta tekeviä päällystakkeja eli erinomaista englantia puhuvia pohjoiskorealaisia agentteja. Pikainen tarkistuskierrokseni kuitenkin osoittaa, että yhdeksän makuuosaston vaunusta vain yhdessä on 23 hengen ryhmämme ulkopuolisia ja hekin ovat venäläisiä. Myöhemmin ihmisiä tulee muutama lisää, mutta kukaan ei ota kontaktia, kukaan ei kysele. Kiinalaisia kauppamiehiä kiinnostanee enemmän tavaroidensa saaminen onnellisesti rajan yli kuin joukko hulluja länsimaisia valkonaamoja.

Suomalainen matkanjohtajamme ja oppaamme huomauttaa, että jokainen Pohjois-Korean reissu on yllätys myös suomalaiselle oppaalle itselleen. Päällystakkien puute ja junan uutuuttaan kolisevat modernit vaunut mietityttävät häntäkin, mutta varovaista asennetta se ei vähennä. Voihan toki olla, että turistien valvontaa on vähennetty, mutta näin alkuvaiheessa on johtopäätöksien veto vaikeaa. Porukassamme on avaran Pekingin jälkeen aistittavissa varovaisuutta ja hyssyttelyä. Suulaimmat, joihin luen myös itseni, pitävät suunsa kiltisti kiinni.

Kävelymatka makuuvaunusta illalliselle ravintolavaunuun on hykerryttävä kokemus. Täyteen ahdetut kiinalaiset istumapaikkavaunut hiljenevät, kun ojennettujen jalkojen, matkalaukkujen ja käytävällä tupakoivien miesten ohi marssii jono enemmän tai vähemmän vaaleita ja hiljaisia suomalaisia. Tuijotus on avointa ja hämmästynyttä. Tarjoamme visuaalista eläintarhaviihdettä vielä syömästä palatessamme sekä varhain aamiaiselle mennessämme, mutta aamulla matkustajia on jo selkeästi vähemmän.

Heräilen pitkin yötä, sillä sain Pekingin lennolta riesakseni sitkeän yskän. Jännitän myös hieman rajan ylitystä ja valmistaudun henkisesti siihen, että palaan saman tien Dandongista takaisin Pekingiin. Olen varsinaiselta ammatiltani toimittaja, tosin opintovapaalle oleva sellainen. Työnkuvani ei liippaa läheltäkään poliittisen tai uutistoimittajan tointa, mutta Pohjois-Korean virallisen linjan mukaan olen samassa epätoivotussa kategoriassa armeijan henkilöstön kanssa. Passissani on Tukholman lähetystöstä myönnetty viisumi, aivan kuten muillakin, mutta täysin rehellisin tiedoin sitä en saanut. Viihdytän itseäni romantisoimalla tilannetta ja keskittymällä pieneen peitetarinaani.