Maanantai 20.9.2009: Kultainen vaskooli

Tunnustan, että hiukkasen odotan kuuluisia vuoren sisässä olevia Suuren ja Rakkaan Johtajan ystävyysnäyttelyitä. Ennen sinne asti pääsyä käymme kuitenkin katsastamassa buddhalaistemppelin, joka on hieman vanhemmassa kunnossa kuin eilen näkemämme. Muuten se on rakenteeltaan ja koristeluiltaan miltei identtinen, mikä herättää enemmän kysymyksiä kuin ihailua. Sää alkaa olla niin kylmä, märkä ja kolea, että puolet ihastelusta menee muutenkin harakoilla. Päästäänkö jo pian sisälle?

Kim Il Sung sai elämänsä aikana (ja myös kuolemansa jälkeen, kuten meille kerrotaan) niin paljon lahjoja ympäri maailmaa, että niille piti rakentaa oma kuusikerroksinen talonsa valtavine halleineen. Rakennukseen johtavat ovet painavat neljä tuhatta kiloa, mutta kun pääsen vapaaehtoisena avaamaan oven (hanskan kanssa tietysti), se avautuu kuin taikaiskusta kevyesti yhdellä kädellä. Ihmeet eivät lopu siihen, näyttelyn lattiat ovat sen verran herkkiä, että niitä varten ulkokenkien päälle pitää pukea suojaavat töppöset. Otan pari luisteluaskelta testimielessä ja jään heti kiinni Kimin paheksuvan katseen alla.

Täälläkin kumarretaan joka paikassa: Kim Il Sungin patsaalle ja vahanukelle. Myöhemmin kumarramme vielä Kim Jong Ilin patsaalle. Isä seisoo, poika istuu. Mahtaa poikaa välillä risoa moinen suhtautuminen. Ensimmäisestä näyttelyrakennuksesta meille näytetään vain kaksi kerrosta, joista ensimmäinen on tervetuloaula. Sopivasti ensimmäisessä patsastelusalissa on vitriinissä esillä yksi Suomen lahjoista, Kuopion juche-seuran lahjoittama maljakko. Sama toistuu Jong Ilin kokoelman kohdalla (Vaasan juche-seura). Toki Suomella on myös ensimmäisessä rakennuksessa ikioma vitriini. Perustuliaistavaraa ja yksi taiteilija Aarne Nevalaisen maalaama taulu. Aarnella on suomen kieli signeerauksessa hieman hakusessa, mutta sen huvittavuudesta ei sovi vitsailla. Kuten ei parane huomauttaa siitäkään, että Lapin perusmatkamuistona joka kotiin 70-80-luvuilla kulkeutunut vaskooli ei ole kultaa nähnytkään. Oppaan mukaan se on kuitenkin täyttää kultaa, koko komeus. Selvä. Eteenpäin ihailemaan junavaunuja ja marmorijalustoille nostettuja lahjamersuja. Loputtomat käytävät, askelten äänettömyys ja ovista ilmestyvät ja katoavat hiljaiset korealaisryhmät tuovat mieleen Gilliamin Brazil-elokuvan.

Johtajat ovat saaneet ympäri maailmaa lahjaksi myös liudan eksoottisia eläimiä ja kasveja, jotka asuvat onnellisesti Pjongjangin eläintarhassa. Kirahvien ja norsujen kuvien ohella huomaan, että Ruotsin eläintarha on kunnostautunut monissa lahjoituksissa ja ”Suomen Helsingin Eläintarhakin” on lahjoittanut Jong Ilille pöllön! Bubista ei kuitenkaan ole kyse, vaan lumivalkoisesta arktisesta eläimestä.

Lounaan jälkeen meidät pakataan jälleen bussiin ja palautetaan Pjongjangiin. Sää on ollut koko päivän hyytävä ja bussissa vetää joka suunnalta. Takaisin pääkaupungissa ohjelmassa on Korean sodan museo. Ajatuksena kiinnostava, mutta valtavassa betonirakennuksessa toistuu sama tutuksi tullut sähköjä säästävä pimeys ja kylmyys. Museon alakerrassa on vakuuttava kokoelma sodanaikaisia jeeppejä, lentokoneita ja helikoptereita, sääli että valaistus on mitä on. Yläkerrassa puolestaan on erittäin hieno, retrotunnelmainen 360 asteen panorama, jossa kerrotaan sodan viimeisistä ratkaisun päivistä. Alakerrassa olisi taas kauppa, mutta kaikilla on enemmän tai vähemmän lämpimiä ajatuksia mielessä.

Matkalla hotelliin ajamme parturin ohi. Siellä mies leikkaa sujuvasti toisen hiuksia ikkunan äärellä vailla sähkölampun häivää. Ennen hotelloitumista ja illallista tapahtuu myös jotain hyvin pohjoiskorealaista. Käymme ostoksilla hotellin viereisessä postimerkki- ja korttikaupassa. Ovelta ovelle on matkaa alle 50 metriä. Kun osa porukasta innostuu shoppailusta, me muut odotamme 20 minuuttia bussissa ja katselemme hotellin etuovea. Kävellä ei tietenkään saa, siitä seuraisi jollekin jokin rangaistus.

Illallisen teemana on ankka ja pääsemme taas kokkailemaan itse. Grillaaminen on hauskaa ja ruoka sekä pöytään kannettu paikallinen pontikka erityisen hyvää. Harmillista vain, että yksi meistä sairastuu ruokamyrkytykseen seuraavana yönä ja itsekin yökkäilen aina seuraavaan iltaan asti.